1382936.jpg

Teimme tänään maalais-sarvia, jonka ohjeen löysin Terhin keittiöstä. Tuli todella muhkeita ja maukkaita.

4 dl sinistä maitoa
2/3 pakettia hiivaa, siis tuoretta siitä 50 g palasta
1 kananmuna
hyppysellinen sokeria tai loraus hunajaa
1 tl suolaa
1 dl juoksevaa margariinia
jauhoja (eilen käytin vehnäjauhoja ja ruis-sihtijauhoja)

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota joukkoon hiiva. Lisää kananmuna, sokeri, suola ja juokseva margariini. Lisää jauhoja samalla taikinaa vaivaten. Taikina saa jäädä pehmeäksi.
Varo laittamasta liikaa jauhoja koska muuten sarvista tulee liian kiinteitä ja kovia. Ennemmin sellainen taikina, että ei ihan irtoa käsistä ja käytät jauhoja apuna leipomisessa.

Laita uuni lämpiämään noin 225 asteeseen ja anna taikinan kohota lämpimässä noin 20 minuuttia.

Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja muotoile käsin taikinasta sopivan kokoinen kiekko. Leikkaa taikinapyörällä kiekko kahdeksaan osaan ja muotoile sarviksi. Tässä vaiheessa jos haluaa sarvista ruokaisempia, voi väliin laittaa esim. nakin/meetwurstia/Aura-juustoa tai mitä nyt mieli tekee ja kaapista löytyy. Sarvet voi myös voidella voilla ennen käärimistä.

Paista n. 15 min.